Mitä me teimme vuonna 2024?
Lapin Kalatalouskeskus ry toimii maakunnallisena kalatalouden kehittämis- ja edistämisjärjestönä. Toimintamme tarkoituksena on kehittää yhdessä muiden Lapin maakunnan sekä valtakunnan kalatalousalalla toimivien kanssa eri kalastajaryhmien kalastusmahdollisuuksia sekä luonto- ja kalastuselämyksiä.
Lisäksi opastamme osakaskuntia ja kalatalousalueita heidän toiminnassaan ja neuvomme kalastukseen ja kalastuksen järjestämiseen sekä ohjaamiseen liittyvissä kysymyksissä.
Toisin sanoen - me järjestämme erilaisia tapahtumia, me osallistumme sidosryhmäyhteistyöhön ja me neuvomme, kun joku apua tarvitsee.
Vuoden 2024 aikana olimme järjestämässä koululaisten Valtakunnallisen kalastuspäivän tapahtumia Rovaniemellä ja Tervolassa. Lisäksi olimme mukana koko perheen kalastustapahtumassa Simossa. Nämä tapahtumat tavoittivat noin 450 henkeä.
Toukokuussa 2024 toteutimme yhteistyössä Oulun kalatalouskeskuksen / ProAgria Oulun / Oulun maa- ja kotitalousnaisten kanssa Kalastus tutuksi kahden maakunnan markkinaväelle 2 -hankkeen, joka jatkoi yhteistyötä kahden maamme pohjoisimman kalatalousalueen välillä. Hanke osallistui toukokuussa kaksipäiväisille Kemin kalamarkkinoille yhteisosastolla. Tarjosimme osastolla monenlaista kalatalous- ja kalastustietoutta kävijöille.
Marraskuussa 2024 järjestimme Lapin 20. kalatalouspäivät yhteistyössä Lapin ELY-keskuksen ja Keski-Kemijoen kalatalousalueen kanssa. Päiville osallistui 80 kalatalouden ajankohtaisista asioista kiinnostunutta henkilöä. Päivien alustukset ovat luettavissa verkkosivuillamme.
Tapahtumiin saatiin Lapin ELY-keskukselta avustusta kalastonhoitomaksuvaroista.
Olemme olleet yhteistyökumppaneina kalastuksenvalvontakoulutusten organisoinnissa.
Vuoden 2024 aikana olemme osallistuneet Valtakunnallisille kalatalousaluepäiville, Vaelluskalojen palauttamista luodanneeseen seminaariin, Valtakunnalliseen vesistökunnostusverkoston vuosiseminaariin, Kansalliseen raakkuseminaariin, Kyttyrälohi-seminaariin, ELY-keskuksen vesistöseminaariin ja erinäisten hankkeiden ja työryhmien palavereihin.
Olemme vuoden 2024 aikana tukeneet osakaskuntia vesistökunnostushankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Lisäksi olemme tarjonneet perusneuvontaa esimerkiksi osakaskuntien sääntöjen uudistamiseen ja toiminnan kehittämiseen. Olemme myös antaneet neuvontaa osakaskuntien yhdistämistoimituksien edistämiseksi.
Kuluva vuosi on tuonut uusia haasteita maakuntamme kalataloudelle ja ympäristön tulevaisuudelle. Esimerkiksi lisääntyneet kaivoshankkeet ja uudet merituulivoimalahankkeet ja pumppuvoimalahankkeet ovat lisänneet edunvalvontatehtäviämme. Olemme tuoneet näitä asioita esille viestinnässä, tapahtumissa ja kahdenkeskisissä tapaamisissa päättäjien kanssa.
Nykyisessä modernissa maailmassa olemme huomioineet, että tiedottaminen on tärkeä osa nykyaikaista kalatalousneuvontaa. Kesällä 2024 meillä työskenteli kuukauden ajan kesäsomettaja viestittämässä kalastuksesta nuorille heidän omasta näkökulmastaan. Kesäsomettajan päivittämän TikTok-kanavan ja Youtube-kanavan myötä saimme uusia seuraajia toiminnallamme. Perinteistä viestintää teimme verkkosivuilla, uutiskirjeellä ja tiedotteilla.
Tulevaa vuotta odotamme mielenkiinnolla!