Ahti oli suopeana Rovaniemen koululaisille Valtakunnallisena kalastuspäivänä
Valtakunnallisen kalastuspäivän vuoden 2024 ensimmäinen Lapin aluetapahtuma järjestettiin Rovaniemellä 21. elokuuta tutusti Ounaspaviljongin ympäristössä. Suotuisan aurinkoisen päivän aikana kalastukseen ja kalan käyttöön tutustui 300 koululaista. Rovaniemen aluetapahtuman järjestivät Lapin Kalatalouskeskus ry, Rovaniemen 4H-yhdistys, Lapin Vapaa-ajan kalastajat ja Lapin Martat.
Kalastuspäivän osallistujat olivat Rovaniemellä Ylikylän koulun ja Saaren koulun 4–6-luokan oppilaita opettajineen. Päivä toteutettiin edellisvuosien tapaan onnistuneesti toimintarasteina, joilla lapset kalastivat sekä tutustuivat kalastuksen nykypäivään, kalabiologiaan, kalankäsittelyyn ja jokaisenoikeuksiin.
Rovaniemen keskustan tuntumassa kukin koululuokka teki toimintarasteja kaksi tuntia. Onkimiseen varattiin tänäkin vuonna reilusti aikaa, sillä kalastus on koululaisten mielestä se mielenkiintoisin toiminto päivässä. Tällä kertaa ahti oli suopeana ja saalista tuli pikkukaloina mukavasti. Kalastusrastin vetäjät Lapin Vapaa-ajan kalastajat kehuivat koululuokkia A-luokan osallistujiksi, niin hienosti päivä heidän mielestään sujui.
Rovaniemen koululaiset keräsivät muiltakin järjestäjiltä kiitosta hyvästä käytöksestä kalastusalueella ja aktiivisesta osallistumisesta kalankäsittelyyn ja erilaisten kala-aiheisten tehtävien tekemisessä. Lapin Marttojen toimintarastilla koululaiset saivat itse kokeilla muikkujen perkkaamista, ja se olikin monelle ensimmäinen kalankäsittelykerta.
Rovaniemen 4H-rastilla koululaiset arvuuttelivat kalojen nimiä ja saivat muutakin oppia kalalajeista. Lapin Kalatalouskeskuksen rastilla tutustuttiin koko maakunnan kalastukseen ja siihen, kuinka paljon Lapissa voikaan kalastusta harrastaa ja harjoittaa.
Valtakunnallisen kalastuspäivän aluetapahtuma järjestetään tänä vuonna Lapissa vielä Tervolassa 28. elokuuta. Tuolloin mukana ovat Lapinniemen, Kaisajoen, Louen ja Mattisen koululaisia.
Valtakunnallisen kalastuspäivän järjestämiseen on saatu rahoitusta maa- ja metsätalousministeriöltä kalastuksenhoitomaksuvaroista.