SÄRKI

(Rutilus rutilus)
ruotsiksi mört, englanniksi roach


 

 

 


Suku:
Kuuluu karppikalojen lahkoon Cypriniformes ja särkikalojen heimoon Cyprinidae.
Särkeä muistuttavia suomalaisia kaloja ovat sorva, seipi, säyne, toutain ja turpa.
Särki voi risteytyä lahnan kanssa, jolloin jälkeläisiä kutsutaan särkilahnoiksi.

Ulkonäkö: Tunnistaa parhaiten punaisista silmistään, mutta rehevissä vesissä ja usein merialueella niissä ei suinkaan aina ole punaista. Särjen ruumiin muoto vaihtelee jonkin verran ravitsemustilanteen mukaan. Kookkaat, hyvin syöneet särjet ovat melko korkearuumiisia, kun taas pienemmät ja nälkiintyneemmät voivat olla aika matalia sukkuloita.
Perusväritys on vaalea ja kyljet ovat hopeanhohtoiset, hieman sinertävät. Särki ei kookkaampanakaan muutu kellertäväksi ja kullanhohtoiseksi kuten sukulaisensa sorva ja säyne. Peräevä on lyhyt ja suomut ovat suuria. Evissä on usein jonkin verran punaista, ja suu on pienehkö ja kuonon kärjessä. Vatsaevien etureuna on noin selkäevän etureunan kohdalla, mikä erottaa sen punaeväisestä sorvasta jonka vatsaevät ovat selvästi edempänä kuin selkäevä. Särjellä on peräevässä 12-14 ruotoa ja kylkiviivassa 42-45 suomua.

Särki kasvaa tavallisesti 10–25 cm:n pituiseksi ja muhkeimmillaan 30–35 cm pituiseksi ja 300–500 g painavaksi. Suomen ennätys-särki painoi 1,24 kg ja se saatiin 29.07.2007.

Levinneisyys ja elinympäristö: Särki on Suomen kolmanneksi yleisin kalalaji ja se elää lähes koko Euroopassa. Vain Pohjois-Atlantin saarilla, Alppien ja Pyreneiden eteläpuolella sekä tunturialueilla sitä ei ole. Idässä särjen levinneisyys ulottuu Uralin itäpuolelle ja Araljärven vesistön alueelle. Alkuperäinen levinneisyys on laajentunut istutusten kautta, sillä särjenongintaa harrastaneet siirtolaiset ovat vieneet särkeä uusiin vesiin ainakin Brittein saarilla, Australiassa ja Madagaskarissa.
Suomessakin kotiutusistutuksia tehtiin 1800-luvulla. Särkeä on pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta koko Suomessa.

Rehevöityneissä järvissä särki on usein yleisin kalalaji ja rehevöitymisen myötä se on runsastunut Suomenlahden ja Saaristomeren alueella, viimeaikoina myös ulkosaaristossa. Tällaisista järvistä on yritetty vähentää biomassaa hoitokalastamalla särjet pois tiheällä verkolla, rysällä tai nuotalla, sillä särki on osasyyllinen rehevöitymisen pahentumiseen. Särkien määrää voidaan pienentää myös istuttamalla petokaloja, esimerkiksi kuhaa.

On varsin paikallinen parvikala, ja jos kalastaja osuu särkiapajalle, kalaa voi tulla runsaastikin sillä siellä missä särkeä on, sitä on myös paljon. Kesäpäivinä särkiparvet pysyvät lämpimässä pintavedessä, ja siksi särki onkin varsin yleinen onkisaalis. Särjet talvehtivat etupäässä syvemmillä alueilla, joilta ne vaeltavat keväällä kutualueille. Kudun jälkeen särkiä tavataan usein kaikilta syvyyksiltä. Vesijärvellä särkien on todettu siirtyvän alkukesällä ulappa-alueille saalistamaan eläinplanktonia.
Lajin menestys perustuu sen tehokkaaseen lisääntymiseen ja levittäytymiseen, monipuoliseen ravinnonkäyttöön ja vaatimattomuuteen kutupaikkojen valinnassa. Hapanta vettä särki kuitenkin sietää huonosti, ja tämän vuoksi sitä ei aivan kaikissa vesissä ole.

Ravinto: Ravintoa ovat planktonäyriäisten lisäksi pohjaeläimet ja joskus kasviravintokin. Särjet käyttävät ravinnokseen myös kotiloita ja sinisimpukoita. Särki kilpailee ravinnosta lähinnä muiden särkikalojen ja ahvenen kanssa, mutta toisaalta ahvenelle ja hauelle särki on tärkeä ravintokala. Särjen kasvussa on suurta yksilöiden ja vesistöjenkin välistä vaihtelua. Samassakin järvessä 20 cm mittaisen särjen ikä voi vaihdella viidestä kymmeneen vuoteen. Kasvunopeus riippuu ravinnon määrästä ja kantojen tiheydestä.

Lisääntyminen: Sukukypsyyden särki saavuttaa yleensä 3-5-vuotiaana ja kutu alkaa keväällä toukokuusta kesäkuun alkupuolelle veden lämmettyä noin 10 °C:een. Särjet alkavat kutemaan suurina parvina rantavesissä useimmin kasvillisuuden seassa sisävesissä tai meressä siellä missä esiintyy makeaa vettä. Koiraiden selkään ilmestyy kudun aikana kyhmyjä. Särjet voivat nousta kudulle myös puroihin ja jokiin ja niiden mäti on takertuvaa.

Kalastus: Särkeä ei juurikaan arvosteta ruokakalana, koska siinä on melko paljon ruotoja ja se sopii ihmisten mielestä paremmin lemmikkieläinten ja turkiseläinten ravinnoksi. Se on lisäksi suosittu syöttikala täkyonginnassa ja ravustuksessa. Ennen särki oli yleinen talouskala, jota käytettiin muun muassa kuivattuna ja suolakalana. Maamme vuoden 2002 tilastoitu särkisaalis oli lähes 5 miljoonaa kiloa, josta pääosa pyydettiin sisävesistä.
Suurin osa särkisaalista on tullut muiden kalojen pyynnin sivusaaliina. Särjet ja muut särkikalat on käsitetty osasyyllisiksi rehevöityneiden vesien sinilevien massaesiintymiin., sillä pohjasta ruokaansa tonkiessaan särjet sekoittavat ravinteikasta pohja-ainesta veteen. Rehevöityneiden järvien tilaa on yritetty kohentaa hoitokalastuksella joka on kohdistunut erityisesti särki- ja lahnakantoihin.

Mytologia: Särki on yleinen ja tavallinen kala, joten se ei saa kansanperinteessä osakseen tavatonta mielenkiintoa, mutta sen mainitaan saapuneen kuulemaan Kalevalassa Väinämöisen soittoa.
Eräässä runossa särki myös esiintyy pienisyömäisyyden ja suppusuisuuden vertauskuvana.