LOHI

(Salmo salar)
ruotsiksi lax, englanniksi salmon tai Atlantic salmon












Suku:
Kuuluu lohikalojen lahkoon Salmoniformes, lohien heimoon Salmonidae ja alaheimoon Salmoninae. Merilohen lisäksi Suomessa elää tämän toinen muoto järvilohi (Salmo salar m. sebago) joka merilohesta poiketen elää koko ikänsä sisävesissä.

Ulkonäkö: Lohen rakenne on solakka, pitkä ja vahva. Sen väritys on hopeanhohtoinen kyljiltä, selkäpuoli on tummanharmaa ja vatsa taas vaalea. Vartalossa kylkiviivan yläpuolella on mustia pieniä täpliä. Koiraslohien eli kojamoiden alaleuka kasvaa kudun aikana koukkukärkiseksi. Jokipoikasilla on isoja soikeita laikkuja ja hieman punaisia renkaattomia pilkkuja kyljissään.

Lohen ja sen lähisukulaisen taimenen erottaminen toisistaan voi olla vaikeaa. Silti pieniä eroja on, kuten lohen pyrstöntyvi, joka on taimenen vastaavaa ohuempi niin että sitä voi roikottaa pyrstöstä, kun taas taimesta ei. Lohen pyrstöevässä on myös selkeämpi lovi kuin taimenella. Lohen pää on pienempi ja teräväkärkisempi ja sen suupielet eivät yllä silmän taakse. Myöskään kyljissä olevat pilkut eivät yleensä yllä kylkiviivan alapuolelle kuten taimenella tekee.

Lohi on tavallisesti 70-110 cm pitkä ja painaa 3-20 kg. Suomen ennätyslohi (merilohi) saatiin Pohjanlahdesta ja se painoi 27,4 kiloa.

Levinneisyys ja elinympäristö: Eurooppalaisen lohen levinneisyys yltää Itämereen, Norjanmereen, Pohjanmereen, Barentsinmereen, Euroopan rannikon edustan merialueeseen ja Espanjan ja Portugalin pohjoisosassa olevaan Minosjokeen. Lohia on myös Britteinsaarien ja Islannin joissa. Pohjois-amerikan lohia löytyy Grönlannin ja Yhdysvaltain pohjoisosien välisiltä merialueilta. Eteläisin kutujoki Amerikassa on Connecticut-joki.

Järvilohia taas elää Norjan, Ruotsin (Vänernissä) ja venäjän (Laatokassa ja Äänisessä) sisävesissä ja Suomessa Vuoksen vesitöissä. Muutamien suurien järvien kuten Inarin, Päijänteen ja pääosin Saimaan lohet ovat viljeltyä kantaa. Suomessa ainoat yhä luonnollisesti lisääntyvät merilohikannat ovat Perämereen laskevissa Simo- ja Tornionjoessa sekä Jäämereen laskevissa  Näätämön-  ja Tenojoessa.

Ravinto: Lohi on petokala. Merilohen saalis koostuu pääasiassa pienistä parvikaloista, kuten kuoreesta, kilohailista, silakasta ja piikkikaloista. Järvilohen yleisintä ravintoa on muikku. Jokipoikasena ensimmäisen kesänsä lohi syö eläinplanktoneita, pieniä hyönteisiä ja pohjaeläimiä. Päästessään 1-2-vuotiaaksi se lisää ruokavalioonsa myös mätiä ja kalanpoikasia, kunnes meri- ja järvivaelluksensa aikana siirtyy kokonaan kalansyöjäksi.

Lisääntyminen ja vaellus: Niin meri- kuin järvilohillakin kutunousu alkaa kevättulvien aikaan ja jatkuu kesän lopulle. Lohet palaavat kutemaan jokeen joissa ne ovat itse kuoriutuneet. Lohi kutee joissa myöhään syksyllä merellä tai järvellä vietettyjen vuosiensa (1-4) jälkeen ja kutu itse tapahtuu sorapohjaisilla matalissa virtapaikoissa.

Lohinaaras kaivaa pyrstöllään kuopan soraan. Kuopan valmistuttua naaras painaa peräosansa kuopan pohjalle ja sitten ponkaisee ylös, ilmoittaen näin olevansa kutuvalmis. Koiras ui naaraan vierelle ja laskee maidin kutukuoppaan naaraan mädin kanssa. Lohipari kutee useisiin kuoppiin ja monet lohet kuolevat kudun jälkeen, vaikka jotkut voivat toistaa kudun kahdesta kolmeen kertaa. Poikaset kuoriutuvat jäiden lähdön jälkeen keväällä.

Merilohet jotka ovat kuoriutuneet Perämeren joista lähtevät vaeltamaan kohti merta ja saavuttavat Itämeren syyskuussa. Harvoin silti lohet vaeltavat Itämerestä vielä Pohjanmereen asti ja pisin tiedetty lohen matka kulki Perämerestä Grönlannin länsirannikolle, jolloin matkaa kertyi yli 5000 km.

Kalastus ja uhanalaisuus: Lohi on tärkeä ruokakala, kuten tavoiteltu saaliskalakin ja maailmanlaajuisesti yksi eniten viljelty kalalaji. Ammattikalastajat pyydystyvät lohta rysillä ja vapaa-ajankalastajat havittelevat lohta vetouistelemalla, uistelemalla ja heittokalastamalla. Lohenkalastusta säädellään kalastusrajoituksin ja alamitoin.

Punalihainen lohi on hyvin rasvainen kala, jolloin sen liha sopii suolattavaksi, savustettavaksi, keitettäväksi tai paistettavaksi. Lohessa on myös D-vitamiinia.

Suomessa järvilohi luokitellaan äärimäisen uhanalaiseksi ja Itä- sekä Jäämeren kannat vaarantuneiksi. Lohen kalastusta ja lohikantojen tilaa seurataan mm. saalliskirjanpidolla ja nousulohien kaikuluontausseurannalla. Syinä lohien vähenemiseen uskotaan olevan kalastuspaine, veden laadun heikkeneminen ja vesistörakennus, joka tukkii lohien kutureitit joissa. Lohikantoja yritetään elvyttää istutuksilla, vaellusesteitä purkamalla, elinympäristöjen kunnostamisella ja kalastuksen säätelyllä.

Erityinen Atlantin lohien uhka on lohiloinen, Gyrodactylus salaris joka voi tuhota luonnonlohet joistaan parissa vuodessa. Loinen tekee vahinkoa jokipoikasille ja vaelluspoikasille altistamalla ne bakteereille ja sienitartunnoille. Se leviää suoraan kalasta toiseen ja veden ja pyydysten välityksellä.

Suomen lohien palauttamista tukevia hankkeita rahoittavat mm. ELY-keskukset ja Suomen luonnonsuojeluliiton Ekoenergia-merkki.

Mytologia: Kalojen kuninkaaksikin tituleerattu lohi on ollut niin tärkeä ja arvostettu että ihmiset kiistelivät lohijokien omistuksesta rajustikin. Kansanrunoudessa loheen liittyvät ominaisuudet ovat olleet miehisyys, voima, vauraus, toimeliaisuus, kuteminen ja loitsinta. Otavankin yksi merkitys on lohiverkko ja taivaan tähtien loistetta on verrattu lohen suomujen välkkeeseen.

Lohi on valittu Lapin maakuntakalaksi ja Järvilohi Etelä- ja Pohjois-Karjalan maakuntakalaksi.

Lohen nimen alkuperän kerrotaan juontuvan antiikin Rooman ajoilta, jolloin Julius Caesar nimesi isokokoisen kalan Salmoksi ja salar-nimityskin olisi lähtöisin Roomasta: runoilija Ausonius nimitti Mosel-joen taimenia salareiksi.